sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Häröilyä, narskuvia manteleita ja mallaslunta: OlutExpo-raportti

Festarin paras olut ja yksi parhaista koskaan juomistani oluista
Olipa kerran lokakuinen ja loskainen lauantai ja OlutExpo. Ja viime vuodelta tuttu hytisyttävä jonotus ulkona epämääräisessä katoksessa, joka tällä kertaa tuntui loppuvan ennen kuin alkoikaan. Joskus sitä toivoisi, että tällekin festarille kuljettaisiin ihan perinteiseen tapaan Kaapelitehtaan pääovesta, eikä sivuovesta salavihkaa livahtaen kuin alaikäisten kotibileisiin. Jouhevasti porukka kuitenkin siirtyi sisätiloihin ja pian tuli jo oma vuoro sujahtaa pikkuisen portin takana piilevään olutmaailmaan. Maksua varten kaulaan ripustettiin rehvakkaan oranssinen kortti, joka sai autuaasti unohtamaan, että oma lehdistökortti jäi tällä kertaa perjantain työkiireperäisen poissaolon takia lunastamatta.

Hiljaa, niin hiljaa, alkaa OlutExpon lauantai
Ensi silmäyksellä suuri sali näytti hämmentävän tyhjältä viime vuoteen nähden. Tilaa hallitsivat valtaisat ja houkuttelevilla nojatuoleilla ja vanhan ajan kirjastohuonetta imitoivilla seinillä varustetut viskitiskit, kun taas panimojen piskuisilla tiskeillä istumapaikkoja tahi sen suurempaa stailausta ei tainnut olla tällä kertaa ollenkaan. Silmät hakivat Diamondin tiskin ohella montaa muutakin tuttua kiintopistettä, mutta jotain tällä kertaa oli jäänyt puuttumaan. Sanoisin, että tarjonta oli viimevuotista selvästi suppeampi ja monet panimot olivat lähteneet liikkeelle lähes saman tai täysin identtisen setin kanssa kuin kesäfestareillekin. En tehnyt varsinaista ennakkolistaa festarivisiitille, koska arvelin sen jäävän melko lyhyenlännäksi minulle uusien ja erityisen kiinnostavien tuotteiden tarjonnan ollessa harmillisen minimaalinen.

Muutama tuote oli kuitenkin mielessäni saapuessani Kaapelitehtaan kelmeiden valojen alle. Ensimmäinen näistä oli Hiiden Bun Intended, joka osoittautui miedohkon maustekakkumaiseksi ja kahviseksi, toisin sanoen pehmeäksi ja kivaksi aloitusjuomaksi. 

Mukava aloitus sai jatkoa, kun Brooklynin tiskillä lasiin läpsähti Kiwi's Playhouse, punaviinitynnyrikypsytetty ja kiiveillä ja laktobasilleilla härötetty hapanolut. Härötetty siksi, että tämä varsin härö, suorastaan hörähdyksiä aiheuttava yhdistelmä ei nyt ehkä ihan ekana tulisi mieleen juuri kenellekään normeja kunnioittavalle oluenpanijalle. Monikerroksisen oluen alkumaussa oli happamanmakeaa kiwisorbettia, keskimaussa trooppisia hedelmiä ja pientä jälkeä humalakävyistä ja lopussa nahkaista ja suuta kuivattavaa punaviinimäisyyttä. Jokseenkin jenkkihenkinen ja sitrusvoittoinen hapanolut hienostuneilla punaviinivivahteilla.

The stage, jolta annoksia jaeltiin pöydissä istuvalle yleisölle
Karpalo-mantelikakku ja mukavasti suussa rapsahtavat mantelit
Fine dining -esityksen kasvisruoka: kukkakaalia ja mallaslunta

Fine dining -esityksen liharuoka, jota en itse ruokavaliosyistä maistanut
Olin unohtanut kokonaan, että OlutExpossa on tänä vuonna uutuutena mukana Ruokastudio. Kerkisimme kuitenkin ajoissa paikalle, kun päivän eka Ruokastudio oli juuri startannut ja asetuimme pöytään katselemaan oluella höystetyn sabayon-kastikkeen valmistusta. Ruokastudio olikin yksi festaripäivän kohokohdista: oli ihanaa päästä kuulemaan erilaisten olutpitoisten ruokalajien valmistuksesta ja lopuksi nauttia makoisia suolaisia ja makeita maistiaisia kakusta falafeleihin sekä kukkakaaleihin ja mallaslumeen (jep, sellaistakin on olemassa ja se maistuu aika hauskasti viljaiselta ja ruisleipämäiseltä) ilman erillistä maksua. Toivottavasti Ruokastudio tulee jatkossakin olemaan mukana festareilla, ainakin uusi konsepti näytti vetävän porukkaa todella hyvin ja ihmiset olivat silmin nähden innoissaan.

Ruokaosuudesta tuli myös testattua jälleen Bryggerin erinomaisia juustoja, joita maistelin ekan kerran viime kesänä. Juustojen kanssa siemailin mieheni lasista samaisen panimon Roggenbockia, joka osoittautui juustoseurassa melko hillityn sikaiseksi, savupalvista settiä ja maltaisen makeaa settiä lähinnä. 

Jos minun pitäisi jakaa OlutExpon iloisin yllätys -palkinto, päätyisin melko varmasti CoolHeadin Heavy Sunshine Tonka Beansiin, sen verran vahvan vaikutuksen tämä tuhti, luumuinen, kookoksinen, vaniljainen ja kaakaoinen olut teki minuun. Tietyt oluet tuovat heti joulun mieleen ja tämä oli juuri sellainen.

Makun Deep-fried Mars Bar

Esteettisesti hieman epäilyttävä ruokalaji nämä friteeratut Mars-patukan palat :D
Kummallisin kokemus oli Maku Brewingin tiskin Deep-fried Mars Bar -olut, joka maistui maapähkinöiltä ja suklaalta. Jaskan vinkistä odottelin, että saisin maistaa olutta myös friteerattujen Mars-patukoiden kanssa ja yhdistelmä osoittautui selvästi paremmaksi kuin olut tai patukka sellaisenaan. En silti ihan vakuuttunut tästä uppopaistohommasta, ehkä homma olisi mieluummin pitänyt vetää Omnipollo-henkisesti ihan kunnolla överiksi, eli tekaista melko vahva ja makea olut, jossa olisi ihan järjettömästi suklaan ja pähkinän makua. Nyt olut jäi vähän leimiksi ja vaati suklaapatukan täydentämään makuaan.

Festarin hienoimman oluen titteli menee itseoikeutetusti Firestone & Walkerin Stickee Monkeelle. Knoppitietona tähän väliin, että olut ei ole saanut lievästi ärsyttävää nimeänsä tahmeista apinoista, vaan Kalifornian Central Coastille tyypillisestä Sticky Monkey -nimisestä keltaisesta kukasta. Olen aiemmin maistanut samaista olutta (tosin toki eri vuosikertaa) Kööpenhaminan CBC:ssä jokunen vuosi sitten, mutta vasta nyt pääsin ihan kunnolla keskittymään tähän huikean upeaan makupommiin. Hopeatoffeeta, ruskeaa sokeria, palanutta mallasta, pihkaa ja kuivahedelmiä taustalla tanssivalla hennolla mausteisuudella; todella miellyttävä ja asiaankuuluvan tuhdilla, samettisella rungolla varustettu mestariteos. 

About parin tuhannen oluen maistelukokemuksella sanoisin, että poikkeuksellisen oluen erottaa tuoksusta. Kaikkein parhaita oluita ei edes raaskisi juoda, koska niitä voisi ihan hyvin vaan haistella ikuisesti. Kiitos OlutExpo, että toitte Firestone & Walkerin parhaita oluita vihdoin ja viimein suomalaisten festarikävijöiden saataville! Ps. Kuulemma mietoja Firestone & Walkereita tulee myös ruokakauppoihin piakkoin. Ne eivät ole ihan samaa luokkaa kuin vahvemmat serkkunsa, mutta laatutuotteita anyway. Toivottavasti tulevat miedot oluet ovat myös tuoreita, jotkut festarikävijät nimittäin valittivat, että panimon mieto tarjonta festareilla oli jo parhaat päivänsä nähnyt.

Fat Lizardin BlackTopin randalizerissa oli chiliä ja kahvia, tuloksena kahviöverinen olut
Thornbridgen hauskasti nimetty havuinen red ale Tonttu
Kivat OlutExpoilut oli taas ja hyvä maku jäi lopulta suuhun, eikä vähiten siksi, että illan vika olut oli edellämainittu Stickee Monkee. Parasta olivat Ruokastudio ja tietyt tarkkaan valikoidut oluterikoisuudet, pahinta vähän liian väljäksi jäänyt sali, josta puuttui pari minulle erityisen mieluista tiskiä ja muutama todella tärkeä panimo (esim. Omnipollo, Buxton, Stone ja Founders). Korttimaksu oli kätevä ja vesipullotiskistä tykkään edelleen. Myös yläkerran ruokapuoli vaikutti monipuoliselta ja kivasti erilaiset ruokavaliot (lue kasvis- yms. ei snägäripekoniöveriruokavaliot) huomioon ottavalta, vaikka tällä kertaa en tullut maistaneeksi kuin juustoja.

Lisätietoa:

http://olutexpo.fi/fi/etusivu/

lauantai 21. lokakuuta 2017

Ei mikään helppo mustaherukkasaison: Mallaskoski & Põhjala So Last Saison


Miten musta jotenkin tuntuu, että tää etiketin väri on nyt muotia?
Taustaa: Jo So Last Saisonin nimi sai hymyilemään sarkastisesti ajatuksiin kömpineille pissisassosiaatioille, joten pakkohan tätä oli päästä maistamaan. Arviointikappale järjestyi pikaisesti ja viikonlopun koittaessa oli aika kaataa olut lasiin.

Ennakkoon annetut speksit "raikkaan humalainen ja herkullisen mustaherukkainen" kuulostivat keskenään lievästi sanottuna hiukkasen ristiriitaisilta. Kaiken lisäksi kyseessä oli tumma saison, tyyli, jossa on tullut vastaan kaikenlaista maan ja taivaan väliltä. Oluen etikettiä tarkastellessa huomasin vielä yhden silmiinpistävän piirteen, nimittäin olueen oli laitettu sekä Fantome-hiivaa että HopGun-humalaa. Jotain belgihenkistä, jotain jenkkimäistä ja jotain suoraan suomalaisesta mustaherukkapuskasta. Hmm.

Oluen takana olevat tahot Mallaskoski & Põhjala tuntuivat sangen mielenkiintoiselle yhdistelmälle. Põhjala ei taida huonoa olutta vielä olla tehnyt ja Mallaskosken taso on ollut mielestäni nousujohteinen.

Jos tämä oluiden outolintu herätti kiinnostuksesi, todettakoon vielä, että Siis Niinku Niin Vika Saisoni löytyy Alkon vakiovalikoimasta. Tunnistat sen pinkkimustasta etiketistä, jonka kaltaisilla alkoholimainontakeinoilla lintukodossamme nykyään viattomien tyttösten ja pahaa-aavistamattomien naispuolisten hevarien huomiota ah, niin kovin epäsopivalla tavalla kalastellaan.

Panimo: Mallaskoski & Põhjala
Olut: So Last Saison
Tyyli: Tumma saison
Prosentit: 5,8 %
Katkeruus: 65 EBU

Tuoksu: Miedosti marjamehuista ja hapanta alkutuoksua seuraa hiivaleipäinen, puolukkainen ja rukiinen keskituoksu. Lopputuoksu on humalakäpyinen ja mäntyinen.

Ulkonäkö: Mahonginruskean oluen vaahto on hunajanvaalea ja kauniin pitsinen.

Maku: Aikamoinen maku, jossa humala ja hiiva yhdistyvät toisiinsa harvinaisen jännällä tavalla. Mallasmainen paahteisuus ja mallasleipäisyys kulkevat mukana läpi matkan, mutta niiden seuraksi tulee alkupuolella luumua, lakua ja mustaherukkaa, keskivaiheilla hapanta pihlajaisuutta ja sammalenkosteaa metsäisyyttä ja loppumetreillä tummaa suklaata, humalakäpyä ja kevyttä ruohoisuutta. Kumma olut, mutta hienolla tavalla.

Suutuntuma: Suutuntuma on keskitäyteläinen ja pehmeä. Harmi kyllä överiksi menneet hiilihapot sotkevat tuntumaa ja vievät makua jonkin verran.

Omat pisteeni Olutoppaassa:  36/50 (tuoksu 7, maku 8, ulkonäkö 3, suutuntuma 3, yleisvaikutelma 15)

Mihin tilanteeseen sopii? So Last Saisonia kannattaa kokeilla ennakkoluulottomalla asenteella ja rauhallisella hetkellä. Olut on monikerroksinen kokemus, johon sisälle pääseminen vaatii aikansa.

Lisätietoja:

Mallaskoski & Põhjala So Last Saison Olutoppaassa:

Mallaskoski & Põhjala So Last Saison Ratebeerissä:

Perinteinen portteri kuivahedelmillä höystettynä: Laitilan Kukko Portteri

Taustaa: Perinteistä ja hyväksi havaittua reseptiä ei kannata muuttaa, lienee Laitila tuumannut tuodessaan Kukko Portterin uudelleen markkinoille. Itse en aikaisemmassa aallossa tätä olutta päätynytkään maistamaan, joten minulle tämä on ihan uusi kokemus. Kiitokset siis Laitilalle mieluisesta paketista. Portteri on aiemmin niittänyt menestystä Suomen paras olut -kisassa ja saanut ylistystä myös olutlegenda Michael Jaksonilta. Saksalaisilla ja tsekkiläisillä humalalajikkeilla humaloitu olut kuulostaa speksien perusteella balttiportterihenkiseltä, klassiselta paketilta.

Panimo: Laitilan Wirvoitusjuomatehdas
Olut: Kukko Portteri
Tyyli: Porter
Prosentit: 6,5 %
Katkeruus: 50 EBU

Tuoksu: Kuivaa talkkunaa, viljaa, mallasta ja kärventynyttä mallasleipää löytyy vaikka muille jakaa. Lopputuoksussa on suklaata ja pientä maamaisuutta.

Ulkonäkö: Lähes mustan oluen vaahto on vaalean ruskea ja paksu.

Maku: Luumua, rusinaa ja paahdettua mallasta häivähdyksellä kahvipapuja ja kahvinporoja. Valitettavasti tiettyä bulkkimaista tärkkelysmäisyyttä erottuu maun keskivaiheilla. Pitkä paahteinen jälkimaku on varsin miellyttävä.

Suutuntuma: Suutuntuma on samettinen ja keskitäyteläinen.

Omat pisteeni Olutoppaassa: 34/50 (tuoksu 7, maku 7, suutuntuma 3, ulkonäkö 3 ja yleisvaikutelma 14)

Mihin tilanteeseen sopii? Tässä on nyt sellainen perusportteri, joka sopii silloin, kun haluat jotain tummaa, sopivasti tuhtia ja suht helppoa juotavaa. Tavallisten päivien yleisolut höystettynä pimeisiin iltoihin istuvalla kuivahedelmäisellä twistillä. Maistoin mutakakkujätskin kanssa ja olut sulautui jätskiin aika suvereenisti, uskaltaisin suositella Kukko Portteria myös suklaakakun ja rukiisen mallasleivän kanssa.

Lisätietoja:
Laitilan Kukko Portteri Ratebeerissä:
https://www.ratebeer.com/beer/laitilan-kukko-portteri/71982/

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Paahteisen maltainen, lempeän leipäinen, semisti savuinen: Malmgård Eldorado Brown Ale


Taustaa: Malmgård on jäänyt ehkä viime aikoina suomalaisen ja kansainvälisenkin olutskenen runsastumisen myötä paitsioon. Olen huomannut, etteivät panimon oluet ole päätyneet ostoskoriini enää niin usein kuin ennen. Tähän ei varmaan ole mitään selkeää syytä, mutta jotenkin Malmgårdin kaltainen tappavan tasalaatuista tavaraa suoltava panimo jää helposti huomaamatta nykyisessä toinen toistaan superlatiiviähkyisempien milkshake-doublechocolatecake -viritelmien virrassa. Panimon brown ale unohtui myös joksikin aikaa seinäruusuksi olutkaappiini ennen kuin tajusin sen olevan siellä. Hups.

No, täytyy kyllä sanoa, että on virkistävää arvioida tällä kertaa ihan tavallinen brown ale. Perusolut, jonka etuliitteeseen ei ole tuupattu yhtään kakkua, muffinssia, pullapitkoa tai possumunkkia.

Panimo: Malmgård
Olut: Malmgård Eldorado Brown Ale
Tyyli: Brown Ale
Prosentit: 6,0 %
Katkeruus: 44 EBU

Tuoksu: Alkutuoksussa on pähkinää, paahdettua mallasta, mallasleipää ja viljaa. Lopussa tuoksuun tulee vähän yllättäen savuisia elementtejä: tuhkaa ja mietoa savupalvia. Kiva ja tasapainoinen tuoksu.

Ulkonäkö: Syvän tummanruskean oluen vaahto on luonnonvalkea, pitsimäinen ja melko nopeasti haihtuva. Kuten bloggaukseni kuvasta näkyy, pikaisesti katoavan vaahdon kuvaamisesta ei meinannut tulla mitään. Jotain pitsiin viittaavaa kuitenkin sentään tallentui kameran muistikortille.

Maku: Alkumaussa on malmgårdmaista tammisuutta ja puumaisuutta. Keskimaku on mukavan maltainen, hyvällä tavalla viskihtävä ja vahvan limppuinen. Loppumaussa esiin tulee vielä kevyttä savua, kuivahedelmää ja vähän punaviinitynnyrimäisiä aromeja. Miinusta tulee siitä, että pähkinäisyys ei ihmeemmin erotu mausta, humalakävyt ynnä muut katkerat kaverukset loistavat poissaolollaan ja savuisuus tekee oluesta hieman raskaan oloisen.

Suutuntuma: Täyteläisen pehmeä suutuntuma täydentää mitä mainioimmin oluen makua ja tuoksua.

Omat pisteeni Olutoppaassa:  35/50

Mihin tilanteeseen sopii? Eldorado on lämmittävän oloinen olunen, joka maistuu pimeinä syys- ja talvi-iltoina. Erilaiset pataruoat ja muut tuhdimmat ruokalajit lienevät osuvia pareja tälle oluelle. Kelpo brown ale, josta ei ole yritetty tehdä mitään hirveän erikoista.

Lisätietoja:

Malmgård Eldorado Brown Ale Olutoppaassa:

Malmgård Eldorado Brown Ale Ratebeerissä:

perjantai 6. lokakuuta 2017

Tiedote: Pyynikin käsityöläispanimo ja Hans Välimäki avaavat panimoravintolan Tampereelle

Restamaxin kanssa loppuvuodesta avattava Pyynikin Panimoravintola on moderni yhdistelmä brewhouse-maailmaa ja bistroa. Tarjolle tulevat kaikki Pyynikin käsityöläispanimon tuotteet, joiden uniikkeja makuja täydentää Välimäen suunnittelema ruokalista.

Tampereelta ponnistava Pyynikin käsityöläispanimo on viime vuosina tuonut käsityöläishuurteiset kaikkien huulille raivaten tietä suomalaisille pienpanimoille. Palkintoja on sadellut niin Suomessa kuin kansainvälisissäkin kilpailuissa ja nyt on aika avata omaa nimeä kantava Pyynikin Panimoravintola.

- Intohimo olueen on ohjannut kaikkea tekemistämme alusta saakka. On unelmien täyttymys päästä avaamaan tällaisen taustajoukon kanssa oma ravintola, jossa olut valmistetaan paikan päällä. Panimoravintolasta tulee Pyynikin oluen ystävien oma paikka, jonne tulevat kaikki uutuusoluemme aina ensimmäisenä saataville. Tämä yhteistyökuvio on äärimmäisen merkittävä tulevaisuuden tekijä panimomme kasvustrategiassa ja uskomme tämän vahvistavan entisestään asemaamme kuluttajien keskuudessa, Pyynikin käsityöläispanimon olutmestari Tuomas Pere kommentoi.

Valikoima humalluttaa määrällään ja laadullaan, nimittäin listalle tulevat kaikki Pyynikin tuotteet oluista siidereihin ja perisuomalaiseen sahtiin. Maltaisen lisänsä antaa myös kuukausittain vaihtuva panimoravintolan oma olut.

- Hanaoluita tulee saataville lähes 20 erilaista ja pulloissa valittavaa riittää noin 30 oluen edestä. Lisäksi tuomme listalle ulkomailta tutut olutmaistelutarjottimet, jotka mahdollistavat eri oluisiin samanaikaisesti tutustumisen ja niiden vertailun. Olutvalikoima tulee mukailemaan vahvasti eri vuodenaikoja – jokainen tuotteemme kertoo reseptiikallaan ja makumaailmallaan oman tarinansa, panimoravintolan vastaava oluentekijä Samuli Peltonummi jatkaa.

Olut keskiössä myös annoksissa

Ruokalista kumartaa kunnolla maltaisiin päin. Käsityöläisoluiden parhaimmistoa hyödynnetään niin annosten valmistuksesssa kuin niistä nauttiessakin – jokaista ruokaa täydentämään tulee oma suositusolut.

- Meillä on Tuomaksen ja koko Pyynikin kanssa vahva yhteinen visio tästä. Emme halua avata vain perinteistä panimoravintolaa ilman rohkeutta rikkoa totuttujakin kaavoja. Pyynikin oluttarjonta on erittäin rikas, mikä mahdollistaa moniulotteisuuden myös ruokapuolella. Olutkokemus ei voisi tästä enää paremmaksi muuttua, Välimäki hehkuttaa.

Sisustukseen on suunniteltu otteita industrial-tyylistä ja pinnoilla nähtänee muun muassa betonia, vanhaa puuta ja kuparia.

- Matkailutalon kulttuurihistoriallinen miljöö kruunaa panimoravintolan sisustuksen ja hengen. Asiakkaat pääsevät nauttimaan tästä ainutlaatuisesta kokonaisuudesta vielä tämän vuoden puolella. Ensi kesänä myös uusi beer garden -tyylinen terassi otetaan käyttöön, Restamax Oyj:n ruokaravintoloiden linjajohtaja Tanja Virtanen kertoo.

Pyynikin Panimoravintola
Verkatehtaankatu 2, Tampere

Lisätietoja:
Tanja Virtanen, ruokaravintoloiden linjajohtaja, Restamax Oyj, puh. +358 45 670 4292
Tuomas Pere, olutmestari, Pyynikin käsityöläispanimo, puh. +358 44 769 9137

Jakelu:
STT Info
Keskeiset tiedotusvälineet
www.restamax.fi

Restamax Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan palveluihin ja henkilöstövuokraukseen erikoistunut konserni. Vuonna 2013 ensimmäisenä suomalaisena ravintolatoimijana NASDAQ Helsinkiin listautunut pörssiyhtiö on kasvanut voimakkaasti koko historiansa ajan. Konsernin yhtiöihin kuuluu yli 120 seurustelu- ja ruokaravintolaa, yökerhoa sekä viihdekeskusta eri puolilla Suomea. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. Stefan's Steakhouse, Viihdemaailma Ilona, Classic American Diner ja Colorado Bar & Grill. Restamax Oyj:n vuoden 2016 liikevaihto oli 130,1 miljoonaa euroa ja käyttökate 19,4 miljoonaa euroa. Konserni työllistää sesongista riippuen noin 1 600 henkilöä kokoaikaiseksi muutettuna. Restamaxin tytäryhtiö Smile Henkilöstöpalvelut Oy:n palveluksessa työskentelee kuukausittain noin 6 500 työntekijää.

Restamax-yrityssivut: www.restamax.fi, Restamax-kuluttajasivut: www.ravintola.fi, Smile Henkilöstöpalvelut: www.smilepalvelut.fi

tiistai 19. syyskuuta 2017

Nukkavieru herrasmies violetin ja kullan kirjavassa takissa: Olvi American Brown Ale


Olvin American Brown Alen tölkki toi mieleen kedon kukat...
...ja syksyn valossa kylpevän, kulottuneen viljapellon.
Taustaa: Olvin syksyn uusi erikoisolutsarjalainen on American Brown Ale -tittelillä varustettu, kauniin punavioletin ja kullan värinen tölkkiolut. Oluen speksit ovat varsin maitokauppamaiset, eli jälleen kerran puhutaan 4,7-prosenttisesta, kansan makuun sopivasta tuotteesta. Lieneekö brown alesta tulossa nouseva tyyli, kun tuntuu, että ruskeanpuhuvaa olutta puskee nyt ihan joka tuutista, jopa Iisalmesta.

Panimo: Olvi
Olut: American Brown Ale
Tyyli: Brown Ale
Prosentit: 4,7 %
Kantavierre: 11 %
Katkeruus: 35 IBU
Väri: 70 EBC

Tuoksu: Tutunoloisuus jatkuu tölkistä sen kummemmitta kiemuroitta sen sisältöön. Oluen tuoksussa on hyvin maltillista maltaisuutta sekä kevyttä talkkunaa ja vaalean, hieman liian pitkäksi aikaa pannuun unohtuneen Juhlamokan paahteisuutta. Ja valitettavasti myös taas sitä bulkkimaista pahvia ja tunkkaisuutta.

Ulkonäkö: Tumman punaruskea olut luonnonvalkeine runsaine vaahtoineen on oikeastaan aika nätti. Oluen väri tuo mieleen nukkavierun samettitakin.

Maku: Mallasleipäistä alkumakua seuraa kahvirasvainen, aavistuksen pähkinänkuorinen keskimaku. Tyylinomaisia elementtejä on selvästi kyllä havaittavissa, mutta niiden kanssa ei totta totisesti lähdetä hurjastelemaan. Loppumaku on hiukan savuinen, karkeahkon rouhea ja vähän epämääräisellä tavalla maamainen. Pahvi ja pikkuinen metallisuus seuraavat mukana kautta linjan.

Suutuntuma: Oluen hiilihapot ovat melkoisen terävät ja pisteliäät. Suutuntuma sen sijaan on aika miellyttävän täyteläisehkö. Pointsit Olville yrityksestä rimpuilla irti bulkkipuolen oluidensa vetisestä vaikutelmasta.

Omat pisteeni Olutoppaan asteikolla: 29/50 (tuoksu 5 + ulkonäkö 4 + maku 7 + yleisvaikutelma 13)

Mihin tilanteeseen sopii? Perussettiin lukeutuva tuote sopii vaikkapa tummaan lageriin mieltyneelle. Tämä ei ole liikaa mitään, mutta erikoisolutnoviisille ihan riittävästi kaikkea. Itselleni tämä oli ehkä vähän liian vähän, no, mitään säväyttävää. Suklaajäätelön kyljessä mausta irtosi ehkä enemmän kaikenlaista jännää, joten suosittelen ottamaan jotain kivaa suklaista taikka paahteista ruokaa tämän olusen rinnalle. 

Loppuun vielä toimituksen huomautus: erikoisolut-sanasta on aika monenlaisia mielipiteitä, mutta itse käytän sitä ihan tarkoituksella kuvaamaan kaikkea bulkista poikkeavaa. Tämä siksi, että kaikista olutbuumeiluista ja -huumailuista huolimatta suomalaisten enemmistölle IPA on edelleen ihan sikaerikoinen ja erilainen olut, just se sellainen erikoisolut.

Lisätietoja:

Olvi American Brown Ale Ratebeerissä:

perjantai 1. syyskuuta 2017

Ruoka + olut: appelsiininen hapanolut ja pastasalaatti

Syyskuun ensimmäinen. Näinä hiljalleen kirpakoituvina ja pihlajanmarjan, kaneliomenien ja viileän savimaan tuoksuisina päivinä ainakin allekirjoittanut tykkää fiilistellä mennyttä kesää ja laittaa niitä omia lempparisalaatteja vielä, kun kasviksissa on makua ja niiden rakenne on rapsakka. Herneenversot ovat parhaimmillaan kesällä ja alkusyksystä, joten nyt on osuva hetki valmistaa viikonloppuruoaksi yhtä kesän ruokasuosikeistani, herneenverso-pastasalaattia. Kyseessä on jälleen kerran varsin helppo ja nopea ruoka, jonka tekaisee reilussa puolessa tunnissa.

Alkuperäisen reseptin olen napannut Kotivinkistä kauan sitten ja tapani mukaan hieman muokannut sitä matkan varrella lisäämällä joukkoon puolikkaan ison punasipulin. Ainesten mittasuhteita voi säätää oman makunsa mukaan, esimerkiksi aurinkokuivattujen tomaattien määräksi riittää mielestäni puolikas purkillinen ja parmesaania puolestaan saa olla pikkuisen ohjetta enemmän, noin 70-80 grammaa. Resepti on sikäli hauska, että sitä on helppo muunnella ja lisäämällä esimerkiksi prosciuttoa salaatista saa helposti ruokaisamman.

Olutpari: Crooked Stave St. Bretta Valencia Orange tai muu raikkaan aromikas, vain kevyesti katkera olut, jonka maussa on sitrusta

Olen parittanut tämän pastasalaatin aiemmin onnistuneesti esimerkiksi vehnäoluen ja kevyesti humaloidun american pale alen kanssa, mutta juttuun valitsin salaatin kumppaniksi amerikkalaisen hapanolutekspertin Crooked Staven tuoreen appelsiinin aromisen, herkullisen happaman St. Bretta Valencia Orangen. 

Salaatin seuraksi sopii mielestäni parhaiten raikas ja aromikas olut, jonka maussa on kirpakkaa sitrusta. Valencia Orange on mielestäni ihanteellinen pari, sillä oluen tuoksun mehukas hedelmälihaisuus ja maun hapan hedelmäisyys, kevyt mustapippurisuus ja hento vehnäisyys sallivat herneenversojen ja pastan makujen nousta esiin. Crooked Staven hapanoluille tyypilliset mausteiset elementit täydentävät harmonisesti salaatista erottuvia aurinkokuivattujen tomaattien ja mustapippurin aromeja. Hapanoluen ja parmesaanin liitto puolestaan on pikkuisen kieroutunut, mutta hyvä.

Sopiva alkoton juomavaihtoehto pastasalaatille on esimerkiksi italialainen sitruuna- tai appelsiinilimu vaikkapa San Pellegrinolta. Myös suomalaiset bitter lemon -tyyppiset limut (Raikastamo) tai perinteiset sitruslimut (Laitila) passaavat mainiosti. Tavalliset limsat ovat tälle ruokalajille vähän liian imeliä kumppaneita ja niiden hyökkäävät hiilihapot peittävät helposti salaatin hennommat aromit.

Pastasalaatista on tullut tämän talouden luottoresepti, toivottavasti se pääsee sinunkin reseptikirjaasi!

tiistai 1. elokuuta 2017

Semisti hipsteriä SOPPailua, eli raportti Suurien oluiden ja pienien panimojen mailta

CoolHeadin sourit olivat jälleen mainioita
Makun tiskillä oli hauskoja viinimäisiä olutkokeiluja ja iloisia ilmeitä :D
Sonnisaaren Pils oli hyvää, kiitos vinkistä Jouni (Tuopillinen)!
Olutcocktailejakin olisi ollut, mutta hinta oli vähän suolainen...
Kuten todettua, en ole suurin ruuhkan ja melun ystävä ja siksi Helsingin SOPP on tuottanut minulle toisinaan lievää ahdistusta kaikkine ihmismassoineen ja illalla alkavine kovaäänisine musiikkiesityksineen. Viime kesänä jätinkin tämän tapahtuman ihan suosiolla väliin ja keskityin muihin olutmeininkeihin, joita Suomen kesässä piisaa.

Lintumuodin aallonharjalla: kaupunkilaislokin heijastus katossa.
Wannabe-muotibloggaajan parhaat vinkit: älä laita kuvassa osittain näkyvää, tai mitään muutakaan maksimekkoa olutfestareille.
Tänä vuonna kuitenkin halusin tehdä comebackin Rautatientorin ruuhkien ja trendikkään torimuotoisen olutshoppailun pariin. SOPPailu-päiväkseni valikoitui torstai sää- ja ruuhkaennakoinnin perusteella. Festarivarustesettiini valikoitui sopivan pienen tuopin sekä käyttötarkoitukseensa, eli pään suojaamiseen nähden liian ison huivin ohella penkkien yli hyppäämistä ja vessakäyntejä ajatellen erinomaisen epäkäytännöllinen maksimekko (ah, niitä pikkuruisia vessakoppeja, joita naisten VIP-vessoiksikin kutsutaan). SOPPi-naiseksi olin kai asustautunut lähes standardien mukaisesti, sillä festaritorstain julkilausumaton pukukoodi näytti olevan kukkamekko naisille sekä värikkäät shortsit ja semisti hipsterimaineisen ulkomaisen panimon t-paita miehille.

Koska olutblogissa on kaiketi tarkoitus raportoida muodin ohella myös oluesta, suotakoon jokunen sana festarin juomatarjonnalle. Tarjonta oli yleiskuvaltaan noin kaksikymmentä kertaa parempi kuin kaksi vuotta sitten, jolloin viimeksi samaisilla festareilla visiteerasin. Panimoja on tullut viime vuosina lisää ja tuntuu, että hyvää olutta ei enää tarvitse SOPPissa etsiä kissojen ja koirien kanssa, vaan sellaisia tulee vastaan säännöllisesti. Varsinaisia huippuja ei edelleenkään ole helppo löytää, mutta olin silti hyvin tyytyväinen yleistasoon. Mukavia oluita olisi varmaankin riittänyt yhden päivän sijaan kahdeksikin päiväksi.

Osmotar (ei ollut edullinen tämäkään, perusteluna, että on vahvaa ja siksi kallista. Jahas.)
La Ola!
Ihana mehujää, eli Beer Hunters Mufloni Mango Papaija Sour jäähileellä
Suburbanned ja kermainen vaahto
Torstain parhaita oluita olivat mielestäni Lapin Voiman sopivasti makea, banaaninen ja metsäisen katajanmarjaisen jälkimaun suuhun jättänyt Osmotar Sahti, Beer Huntersin soleromainen olutmehujää Mufloni Mango Papaija Sour Slush, Maistilan kirpeän trooppinen, mehukas La Ola! sekä Maistilan ja Olarin täyteläisen, lähes pureskeltavan paksu, tummasuklainen ja kahvipapuinen Suburbanned Porter. 

Sourniemen erikoishapanta sai puutynnyristä, joka korkattiin kunakin tapahtumapäivänä klo 17
Juustoja sai yhden, kahden tai kolmen palan settinä asiaankuuluvin lisukkein ja maisteluvinkein höystettyinä
Lisäksi Ruosniemen päivittäin vaihtuneen Sourniemen erikoishappaman torstainen tyrniversio saa minulta kunniamaininnan soveltuvuudestaan juustojen seuraksi sekä kyvystään herättää ruokahalu salamannopeasti. Välittömästi aistiessani oluen keltamarjaisen happaman ja hieman jogurttisen maun, tulvahti mieleeni kermajuustokiekko. Sellainen iso, pyöreä ja oikein keltainen. Minulla ei ollut hajuakaan siitä, että Bryggerin tiskiltä sai juustotarjottimia, mutta joku intuitio sai minut silti kävelemään suoraan sinne. Oi, mikä juustojen ja oluen makusinfonia minua odottikaan: lempeä pehmeys ja happamuus, maitoisuus ja jogurttisuus, suolaisuus ja makeus, kaikki yhdessä. Ok, minulla oli nälkä ja tämän ylenpalttisen hurmion voisi vallan hyvin pistää myös sen piikkiin. Mutta en pistä, oli ihan oikeasti mahtava makukokemus.

Festareilla olisi kuulemani mukaan ollut myös useita hyviä savuoluita, joista yhtä saksalaista tulikin maistettua mieheni lasista aavistus (aika perus-sikaista settiä mun nähdäkseni, mutta varmasti moni pekonin ja savukinkun syvimmän olemuksen tuntija on tästä eri mieltä). Maukkaita IPA-, DIPA- yms. sarjalaisia oli myös, mutta ei mitään hirveän järisyttävää. Toisaalta keskityinkin lähinnä happamien ja tummien oluiden kartoittamiseen.

Vegemättölihissetti (oli hyvää)
Lisää lihiksiä
Ruokapuolella SOPP oli myös parantanut parin vuoden takaisesta: Burgereita ja juustoja tarjonneen Bryggerin lisäksi paikalla oli lihiskojuksi kutsumamme ruokamesta, joka myi lihaisia ja vegeisiä muhennoksia ja pulled-hässäköitä lihapiirakkakuoressa, varsinainen lihiskoju, eli Vety ja atomi-koju, sipsikoju, makkarakoju sekä Ruisherkun piste. Craft Beer Helsinkiin verrattuna rasvaisempi ja pubimaisempi ruokatarjonta, mutta ihan monipuolinen silti.

Suurten oluiden ja pienten panimoiden henki on aina ollut konstailematon ja sellaisena se pysyi tänäkin kesänä. Maksu kylmällä käteisellä, siitä toiseen käteen makkara ja toiseen iso tuoppi, ei mitään rannekkeita, ei ylimääräisiä vesipullon myyntipisteitä tai muuta akkojen hössötystä. Istumapaikkoja ei tälläkään kertaa ollut liikaa ja Olutsataman luksuksesta, eli säkkituoleista ja sohvista en onnistunut näkemään jälkeäkään (joskin CoolHeadin rantatuolit olivat onneksi taas saatavilla silloin, kun niitä eniten kaipasi).

Yhdessä asiassa tosin oli joustettu, nimittäin perinteisten isojen tuoppien ohella valikoimassa oli kaksi pienempää maistelulasia. Allekirjoittanut oli pienistä laseista varsin tyytyväinen, onhan kahden desin annoksen maistelu aika paljon antoisampi kokemus sopivan kokoisesta ja mallisesta lasista kuin ison tuopin syövereistä. Edelleen SOPPit näyttäisivät vetävän puoleensa niin olutveteraaneja, IPA-hipstereitä kuin hilpeitä tyttöporukoitakin. Valitettavasti mystinen Suurten oluiden ja pienten panimoiden henki (tahi ilmainen sisäänpääsy) houkuttelee joka vuosi mukaan myös hiukan tavallista enemmän spurguuden rajamailla hiippailevia ikämiehiä ja päissään remuavaa nuorisoa. Ensi vuonna SOPPailemaan menijöille suosittelen arkipäiviä ja iltapäiviä, sillä parhaimmat hetket olen ainakin omissa SOPPeissani kokenut auringon lämmössä rauhallisten olojen vallitessa ihkaomalla istumapaikalla. Niinä hetkinä sitä aina muistaa, miksi kesä ja olut ovat oikeastaan aika erityinen yhdistelmä.

Äijät syö makkaraa. Mä en syönyt.
Lisätietoa SOPPista tapahtumasivuilta alla olevasta linkistä (Jostain selittämättömästä, no okei tiedän, puhtaasti markkinoinnillisesta, syystä etusivulla hymyilee ainakin tätä tekstiä kirjoitettaessa dirndl-mekkoon pukeutunut shottilady. Uskokaa tai älkää, kyse on silti oluttapahtumasta. Vain ehta suomalainen äijä voi ymmärtää saksalaisen perinnemekon ja salmarin syvän yhteyden. Minunkaltaiseni heiveröinen ja kalpea lukutoukka sen sijaan ei vaan tajuu, mitä järkeä on pakkasessa, pimeässä ja tällaisissa mainoskuvissa.):

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Craft Beer Helsinki: perjantain tapahtumaraportti

Festareilta olisi saanut ostaa oman humalaköynnöksen
Kuva kertoo omaa kieltään Omnipollon tarjonnasta. Vähissä oli oluet jo perjantaina iltapäivällä.
Pääsimme Craft Beer Helsinkiin vasta perjantaina ja päivä alkoi vähän kangerrellen. Olimme suunnitelleet ottavamme ekana testiin Omnipollot, jotta välttäisimme illan pitkät jonot. Omnipollot olivat kuitenkin ehtineet edellisenä päivänä huveta jo melkein olemattomiin ja valitettavasti kaikki meille entuudestaan tuntemattomat oluet olivat loppu. Suunnitelmat menivät uusiksi siis. Tästä joutuu kyllä sanomaan, että ei ole kivaa, jos jonkun panimon oluet loppuvat melkein kokonaan heti ekana päivänä, eikä siitä tiedoteta missään. Jotkut tulivat varmasti festareille juuri ja jopa ehkä pelkästään Omnipollon takia ja jopa ihan tiettyjen ennennäkemättömien tuotteiden takia. 

No, onneksi festareilla oli rutkasti muutakin kiinnostavaa maistettavaa ja tavallaan oli ihan hyväkin vähän poiketa kaavoista ja maistella kaikenlaista oman listan ulkopuolelta. Mukana oli paljon itselleni vieraita panimoita, joten jännyyksien maisteluun tilanne oli varsin otollinen. Laadukkaita tuotteita löytyi lopulta lasiin paljon ja se lasi, niin, se oli sellainen jalallinen ja aika passelin mallinen.

Jätskiä ja sahtia
Makun tiskillä oli kaksi jännää uutuutta, joita piti maistaa heti alkuiltapäivästä: sahti ja imperial stout -jäätelö. Jäätelö oli maukasta, kermaisesta mausta erottui pientä maltaisuutta ja hitunen tervaa. Sahti oli makuuni sopivan vähän makea, banaaninen ja mukavan havuinen.


Vanilla Milkshake
Guineun ja La Quincen Vanilla Milkshake oli kermakaakaon ja kahvipapujen makuinen, silkkisen pehmeä olut, jota oli mukava vaan makustella ja fiilistellä. Tällaiset oluet eivät ole vahvimmillaan tungoksen keskellä nautittuna, mutta tämä yksilö onnistui saamaan minut hetkeksi unohtamaan väenpaljouden ja melun. Näin Vanilla Milkshakea ja Vanilla Black Velvetiä maistettuani olen alkanut kovasti kaipailemaan Espanjan pöllösten tuotoksia myös kotimaisteluun.

Tanker & Hiisi Silly Juice johdatteli happamien maailmaan, jossa tuli vietettyä aika paljon aikaa perjantaina. Makua hallitsi mustaherukan ja superhappaman jogurtin yhdistelmä. Oikein mehukas ja kesäinen tumma sour.

Hiisi vastasi CBH:n mainioimmasta hapanolutelämyksestä. Itsen menekki tuntui olevan jatkuvasti ihan reipasta, eli vissiin joku muukin oli ruksinut tämän omaan tärppilistaansa. Gooseberry souriksi tituleerattu tuote maistui kyllä mielestäni karviaisen sijaan ihan selvältä veriappelsiinilta ja vieläpä varsin huomattavassa määrin. Mikään pelkkä sitrusmehutsydeemi Itse ei ollut, sillä maussa oli myös selvää humalakäpyisyyttä. Sanottakoon vielä tässä blogin puolellakin, että olin hyvin kiitollinen Hiiden musiikeista virallisen tapahtumamusiikin, eli pissispopin ja kaiken maailman Nikke Ankaroiden pissisten metsästysräppien seassa. Olen jo sen verran kalkkis, että pidän vanhan hyvän ajan rock-musiikista.

Pohjoisen jättiläinen
UG:n veikeät jääkaappihanat
United Gypsiesin Pohjoisen Jättiläinen oli tällä kertaa kypsyneempi ja tasapainoisempi kuin viime näkemällä kevään HBF:ssä. Humalakäpyä, kastanjaa ja karamellia höystettynä pikantin pihkaisella loppumaulla. Festariolosuhteista ja ei-niin-puhtaasta lasista huolimatta yksi perjantain parhaista makukokemuksista.

Nolla ja megavaahto
Tulipa päivän aikana maistettua myös yksi holiton olut, nimittäin Humaloven Nolla. Limettisyys oli Nollassa kevyesti kipristelevää ja jos en olisi ennakkoon lukenut oluen voltittomuudesta, niin olisin arvellut tätä vähintään 2-3-volttiseksi. Nolla oli virkistävää ja hedelmäistä janojuomaa, mutta samalla kuitenkin jollain tasolla olutmaista olutta. Juuri sellaista kuin alkoholittoman oluen minun mielestäni pitäisikin olla. Näitä lisää, kiitos! Makeat mallasmehut on niin nähty.

Maukas dosa
Muutama sana myös ruokatarjonnasta. Ruokapuoli oli luvatun monipuolinen (mm. burgeria, kimchiä, dosaa ja nachoja) ja iltapäivällä annoksia sai jonottamatta (illalla jonot olivatkin sitten jo melkoisia, ainakin Social Foodin burgerijono oli jokseenkin loputtoman näköinen). Omnamin tiskiltä sai kasvisravintolan tavaramerkiksi muodostuneita dosa-lettuja ja päätimme napata sellaiset. Kukkakaalilla, linsseillä ja perunalla täytetty dosa oli maukas ja taitavasti maustettu, kuten ennakkoon oletinkin. Oli kiva saada oluttapahtumassa vaihteeksi muutakin kuin perinteistä pubiruokaa.

Loppuun jokunen kehitysehdotus satunnaisjärjestyksessä. Nämä perustuvat omaan perjantain kokemukseeni, eivätkä välttämättä kaikilta osin vastaa festarin yleiskuvaa:

- Maksukorttisysteemi oli tavallaan ihan kätevä, tavallaan ei sitten yhtään. Sisääntulopisteessä sai kivasti ladattua haluamansa summan kortille, lisäksi oli valittavissa myös valmiiksi ladattuja 25 ja 45 euron kortteja. Pois lähtiessä oli helppo tiputtaa tyhjä kortti palautuspisteelle. Vaan entä jos kortille jäi vielä käyttämätöntä rahaa, jotka olisi ollut ihan jees saada sieltä pois? Ai, siellä portilla ei annetakaan rahaa takaisin? No, ihan mielellänihän minä menen takaisin alueen perimmäisen nurkan palvelupisteeseen noin 50 henkilön jonoon odottelemaan, josko omansa saisi takaisin ennen puoltayötä. NOT. Ensi vuonna korttien rahojen takaisinmaksu vähintään kahteen pisteeseen, kiitos.

- Vessan edessä olleita miesten kusilaareja ei ollut kauhean diskreetisti sijoitettu, toivoisin, että ne voisi laittaa jatkossa johonkin muualle kuin bajamajojen kulkuväylälle. Kaikki naiset eivät tykkää kulkea vessaan tarpeillaan olevien miesten muurin läpi pujottelemalla. Osa naisista saattaa sen takia jopa lopettaa festarikäynnin lyhyeen.

- Jonoja, jonoja, jonoja joka paikkaan. Helsingin oluttapahtumissa alkaa olla aivan liikaa jonottamista ja helposti koko paikallaoloaika menee jonottamiseen, kun jonotat ensin tunnin sisäänpääsyä ja sitten alat jonottaa tiskille, jonka jälkeen siirryt jonottamaan ruokaa ja lopulta rahojesi palautusta. Jos näitä jonoja saisi jotenkin vähennettyä, niin olisi kiva. Kokeillaanko vaikka ottaa mukaan pari hampurilaistiskiä ja pari infotiskiä enemmän, jos se auttaisi? Oluita voisi myös varata mukaan isomman määrän, jotta ne eivät loppuisi heti ekana tapahtumapäivänä (vrt. Omnipollo, jonka valtava kysyntä ei varmaan tullut täytenä yllätyksenä).

Kokonaisuutena festari oli ekakertalaisen näkökulmasta kiva ja rento, mutta paikka paikoin hiukkasen liian kotikutoisen oloinen. Pienillä viilauksilla, esimerkiksi musiikkiin panostamalla, teltat kunnolla kiinnittämällä (keskialueen teltat tippuivat vaarallisen näköisesti ihmisten niskaan ainakin kerran), oluiden saatavuudesta tiedottamalla sekä tuoleja ja sohvia lisäämällä toteutusta voisi parantaa paljon.